Sivut

perjantai 29. tammikuuta 2016

Tokoa

Eilen huilittiin ja ulkoiltiin mutta keskiviikkona poikettiin hallilla treenaamassa hieman tokoa koko porukalla. Hallille oli asennettu vihdoin peilit, joita me erityisesti Jokrun kanssa hyödynnettiin. Tulipa perusasentotreenissä heti ilmi, että Jokrulla on jo opittu tapa sivulle ollessaan painaa poski vasten mun jalkaa. Jep! Ihan niinkun se tykkää kapulan kanssa nojata leualla muhun, niin näköjään myös sivulla. Jumppailtiin hieman vadilla pyörimistä sekä erikseen että sivulla. Se vaan vaatii treeniä ja toistoja!! Erikseen palkkailin myös paljon sitä, että käskin pojun istumaan ja menin itse sen viereen ja kontaktista ihan vaan. Mutta koittaen vahvistaa sitä oikeaa paikkaa, eli keskittyen palkan paikkaan ja suuntaan. On se vaan hankalaa! Niin paljon tullut vahvistettua tota liian tiivistä paikkaa. Tää on ehdottomasti meidän numero yksi treeneissä, toki häiriön siedon kasvattamisen lisäksi. Lelut maassa olikin niin pala kakkua. Haastavuutta saatiin sen sijaan, kun naapurikentällä oli joku räkyttävä aksakoira treenaamassa. :D onneksi saatiin extrahäiriötä! Näköjään mun pitää muistuttaa itseä tosta, jos kontakti katkeaa niin sanon oho ja otetaan uusiksi. Oon ehkä joskus ns sallinut tuon ja vaan jatkanut suoraan. Nyt kun sanoin oho ja lähdin pois, jonka jälkeen uudelleen, niin jopas koira teki hienosti. Kyllä se kuitenkin jo tietää ton homman. Mun ois korkea aika opetella olemaan TÄYSIN mustavalkoinen, kun niistä se Jokrukin hoksaa, eikä niistä jos heilun kriteerini kanssa hieman laidasta laitaan.

Ompas haastavaa muistella, mitä kaikkea me tehtiin. Kolmen setin verran kuitenkin, joskin heiluttiin niin paljon siellä peilillä. On se vaan loistava apu treeneihin! :) Selvästi Jokrulla muuten väljenee toi paikka treenin myötä... saa nähä, tuleeko vaan väsymisestä tms vai hoksaako poju oikeesti, mitä koitan hakea. Kokeilin pari seuraamista lennosta ja niissä käy ihan samoin, kyllä se paikka väljenee ja kolmannessa setissä en tuntenut koiraa enää laisinkaan jalassa. ;) EHKÄ se on just se, mitä haetaankin... :D oma moka ihan täysin, kun oon sallinut tuon tiiviyden. Kun se on niin kiva, kun se on tiivis.. hitto, mikä moka! Sivulle tullessa se silti aina vaan tulee lapa edellä. Tehtiin sitten vadin lisäksi jokunen toisto niin, että ihan ohjasin kädellä koiran pienen kurvin kautta. En mä tähän haluais periaatteessa lähteä, että joudun jonkun käsiavun antamaan mutta kokeilla nyt jokunen toisto. Kokeilin myös sivulletuloa ihan minimaalisesta matkasta niin, että tarkoitus oli pitää vati ns targettina Jokrulle. Noh, poju tuli sivulle kyllä mutta asetti jalkansa vadin ympärille. :D Ihmetteli varmaan, että ompas haastava paikka tulla istumaan. ;) Mutta jatketaan treenejä....

Nyt on hyvä paikka, tässä näyttää aika tiiviiltä mutta yhtään ei ainakaan paina :)

Masi sen sijaan teki tosi supereia seuraamispätkiä... ei paljon tehty niitä pelkästää, mutta jokunen. Masin kanssakin testailtiin kapulaa ja saatiin väliin yksi hieno toisto ihan kokonaisena liikkeenä alo-luokan tyyliin. Pitoajaksi laskin mielessäni väh 5s, jonka jälkeen vielä hieman heiluttelin käsiä kapulan vieressä ja SILTI Masi piti kapulaa tiukasti. :D Lopuksi vielä joku vauhtinouto ja sekä lyhyt kapulan pito. Jee!! :) Aloitettiin myös Masin kanssa ohjatun suuntien harjoittelu alustojen kanssa. Jätin koiran törpölle ja jos yhtään otin askelta poispäin ja kun koitin lähettää koiraa koskemaan alustaa, niin sepä halusikin koskettaa törppöä ;) hmmm... ehkä me voitais useemmin ottaa Masin kanssa noita törppöjä häiriöksi. Pari kertaa myös korkean törpön kiertoa, hienosti lähti kauempaakin (tehtiin vaan yksi toisto lähempää ja heti perään pari reilun matkan päästä) ja lähti hyvin, vaikka "näyttämässä" törpön vain kerran. Joskin nyt tuli sitten taas yksi lähtöhaukku. :/ höh!

Masin hieman haastava luopumistreeni :D

Jipsulan kanssa aloitettiin myös ohjatun suuntia. Kävi tismalleen sama törpön kanssa, kun Masillakin. Ja kun otin itse etäisyyttä törpöstä, meinasi Jipsille olla vaikeeta vaan seisoa paikallaan. Pitäis ehkä vahvistaa pelkkää asentoa enemmän. Myös Jipsin kanssa tehtiin joku törpön kierto, ne meni superisti. Lisäsin senkin kanssa matkaa heti. Mun tarvii muistaa kaikkien kanssa toi matkan otto heti, kun niin paljon tulee ja on tullut hinkattua kaikkea vaan läheltä. Vaikeus on kaikkien kanssa se etäisyys.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Masi lääkärissä

Vihdoin meidän yli pari viikkoa odottelema aika Juha Kalliolle koitti Masin kanssa. Halusin selvyyttä sen syksyn aikana tekemiin kummallisiin 3-jalkaisuuksiin ja samalla otettaisiin selästä viralliset kuvat. No selvyyttä saatiin sekä huonoja uutisia lisää. :( Se vasen, oireillut, lonkka ei kuvien puitteissa ollut mennyt huonommaksi. Onneksi!! Ontumistutkimuksessa vas takanen oli todella jäykkä ja vastusti kuulema aikalailla liikkeitä. Koiran ollessa rauhoitettuna Juha kokeili lonkkaa hieman enemmänkin ja kuulema siitä kuului napsunaa ja nirinää. Ei todellakaan siis hyvä! :( Tän perusteella nyt otettiin sitten kokeiluun Carthtrophen-kuuri ensin krt/vkossa ja jatkossa tarvittaessa kerran kuussa.

Kuvan perusteella itseasiassa se toinen lonkka on huonompi (reisiluun pää on hieman litistynyt), mutta tässä vasemmassa näkyy ikäänkuin joku ikivanha vaurio. Olisko se sitten joskus ihan nuorena sen hieman loukannut ja täräyttänyt tai jotain. Kuka sen tietää. Molemmista on kuitenkin löysyys vähentynyt, kun lihakset on vahvistunut tukemaan.

Se huono lisäuutinen löytyi kuitenkin selästä. Sillon kun lonkat kuvattiin virallisesti, kuvattiin myös selkä, mikä näytti todella hyvälle. MUTTA näissä selkäkuvissa ei näkynytkään rintaranka ihan kokonaan.... Viimeisestä rintanikamasta onkin meinaan muodostunut lannenikaman kaltainen, joten rintanikamista puuttuu siis yksi. Lisäksi lannerangan viimeinen nikama on muotoutunut ristiluun ensimmäiseksi nikamaksi. Kaikenkaikkiaan selkä siis näyttää oikein siistiltä ja hienolta, JOS nikamien lukumäärää ei laskisi aivan niskasta lähtien. Hitto! Positiivista toki tässä muutoksessa on se, että ranka vaikuttaa todella siistiltä, mistään väleistä ei löydy kalkkeumia tms. Ristiluu näyttää siistiltä ja ennen kaikkea kaikilta osin symmetriseltä.

Jännä nähä, mitä sieltä kennelliitosta sitten tällä kertaa tulee lausunnoksi. :D seuraavaksi sitten odotellaan niitä...

tiistai 26. tammikuuta 2016

Aksaa ja vähän tokoo

Perjantaina aksattiin Tanjan treeneissä, Jippis teki vähän rataa ja Jokrun kanssa kontakteja. Hyödynsin Jokrun kontaktitreenissä taas Tanjan, niin pystyin ite ottamaan etäisyyttä ja toisaalti välillä jäämään taakse reilusti. Musta tuntuukin, että nää kontaktitehotreenit on kyllä tuottanut haluttua tulosta. Jokuset toistot A:lla sekä keinulla. Keinun suoritukset oli ihan mielettömän hienot!! Jippiksen kanssa tehtiin sitten yksi pätkä rataa ja se oli taas aika vauhdikas pätkä se! :D Jips on ihan huikeessa vedossa! Selkeesti huomaa vauhdissa sen aavistuksen kaventuneen vyötärön... ;) voi kun kartturiltakin kaventuis samallalailla. ;) Jokrun kanssa hyödynnettiin samalla taas muut koirat hallissa ja käytiin treenaamassa pienet pätkät hallissaoloa. Käsittämätöntä kyllä, me on alettu hanskaamaan muut koirat, vaikka olis aika lähelläkin. Se lyhyessä remmissä pito on kyllä meillä avain onneen tällä hetkellä ja se toimii hyvin. :)

Lauantaina pääsin jatkamaan pentuaksojen kouluttamista ja olipas kiva, kun porukka oli treenannut ahkerasti läksyjä! :) Ihania penneleitä! Jatkettiin myös tokotreenailuja SDPllä. Sielläpä oli samaan aikaan aksan epikset ja vieläpä ihan viereisellä kentällä, plus niillä kisaajilla oli radalle meno ja poistulo siitä tokokentän vierestä... Todella fiksua! :( Toki toi vaikutti aika paljonkin Jokrun vireeseen ja sitä sitten samalla treenailtiinkin. Palkkasin paljon kun Jokru oli rauhallisessa vireessä. Ja hyvinhän poju silti kykeni hommiin.. katsottiin taas kapulan tilannetta sekä juteltiin yleisesti rauhoittumisesta. Pitäis oikeesti(!) saada nyt noita varsinaisia liikkeitä tai edes osia treenattua eteenpäin. Meillä loppuu muuten aiheet kesken näissä treeneissä.... Mun PITI täksi kerraksi treenata tunnaria kotona sen verran, että katsottaisiin sitä yhdessä. No, ei sitten muka ehditty. Jokrun perusasennon paikkaa pitäis oikeesti korjata! Siihenkin on eväitä, mutta pitäis vaan treenata... Mä uskon ja toivon, että tässä samalla korjautuisi myös se luoksarin ongelma, kun J sivulle tullessaan törmää lavalla mun jalkaan. Jokrun paikkaa eteentulossa pitäis kiireesti vahvistaa, jotta sais tota kapulatreeniä siltä osin etenemään lisää. Toki kapulan pidossa pitää palkkailla sitäkin, että se ei laske leukaansa. Oon tosiaan onnistunut vahvistamaan nyt sellaista toimintaa, että J laskee leukaa kohti maata kapula suussa. :D ei näin! Voi että tää toko on kivaa... yhden asian kun saa eteenpäin, niin vähintään pari juttua saa takapakkia oikein urakalla. :D Mä oon silti äärettömän iloinen tuosta, että häiriötreenit tuottavat näin hyvin tulosta ihan kaikessa tekemisessä. Ehdottomasti isoin plussa!

Ainiin ja iso plussa myös Jokrulle, kun käytiin Nomin kanssa taas lenkillä treenien jälkeen. :) Koville se Jokrulla otti vieläkin aluksi, mutta yllättävän pian poju toipui pahimmasta ja kykeni jo pissaamaankin. ;) Käytiin oikein hyvän mittainen kävely ja oli kyllä iso poika rauhallinen illan kotona. :)

Sunnuntaina aksattiin taas ja kunnolla! Halo tuli taas pohjoisesta tänne etelään ja Tanja lupasi hieman koutsata meitä. Päivin piti osallistua Kenon kanssa, mutta Keno oli kipee ja Roihu paikkasi. Tamskin hallilla oli tokokoe, niin vuokrattiin kenttä SDPltä. :) Kiva vaihteeksi päästä eri esteillekin, ja kylläpä SDPn paksut kepit osoittautui Jokrulle haastaviksi. :/ Haastava oli Tanjan ratakin! :D Mä jotenkin arvasin, että me ei ehkä päästä paljoa alkua pidemmälle ja niinhän siinä kävikin. Katotaan saisinko jossain kohtaa ladattua videon treenistä tänne.. tai sitten en. :D Sekin oli aika kamalaa katsottavaa. ;) Mun ohjaukset oli järjestään vähintään esteen myöhässä ja joka välissä Jokru ehti kysyä hauhau, mihin sitten.. se ei anna armoa! Mutta niinhän se oli Jipsinkin kanssa ja hyvä silti tuli... ehditään me vielä oppia molemmat paremmiksi. Meillä on koko elämä edessä! <3

Näin hienosti J pitää päätä maassa <3

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Omatoimitreenit

Eilen päästiin tekemään kunnon omatoimitreenit kaikkien koirulaisten kanssa ja kivaa oli! Koirat supereita ja kaikki sujui taas hienosti.... Jokrun ja Masin kanssa pääpaino tokossa ja testattiin kummallekin maanantain penturyhmässä tehtyä treeniä. Eli mitä se oli... alkuun sanottakoon, että meillä oli taas lisähäiriönä kenttä täynnä aksaesteitä, kun en haluu koskaan käyttää treeniaikaa kentän tyhjäämiseen. Jokrullahan noi ei haittaa, kun raukka(?) on tottunut pennusta asti moiseen mutta valkoisille toi on aluksi aina pieni järkytys.... mitäh, täällä on aksaesteitä eikä me muka päästä aksaamaan??! :D Aina ne siitä toipuu kyllä... ;)

Eli se treeni... kolme settiä tätä. Ekassa setissä käveltiin kentän läpi niin, että koiran tuli vain kulkea mukana ilman käskyä. Sai palkata nameilla ja leluilla mutta se piti tehdä pysähdyksissä ja vasta sen jälkeen sai jatkaa. Toisin sanoen palkoilla ei saanut houkutella koiraa kulkemaan mukana vaan sen piti tulla omaehtoisesti. Kun päästiin toiseen päähän, niin sieltä otettiin luoksetulo kentän poikki. Toisessa setissä palkkana sai käyttää ainoastaan sosiaalista palkkaa ja kentän päässä vasta sai kaivaa lelun esiin. Kolmannessa setissä heittelin kentän täyteen leluja. :) Muuten samat jutut sosiaalisella palkalla.

Poikien kanssa treenattiin kahdet setit ja ekassa setissä tehtiin noi kaksi ekaa pätkää ja tokassa setissä kolmas. Jokrulle nää oli niin lastenleikkiä! :D Ekassa pätkässä se ei vielä tarjonnut seuraamista mutta kulki mukana silti kivasti ja tokassa jo tarjosi. Jokrun kanssa yhdistettiin luoksetuloihin käsitargetti. Kolmannessa setissä, kun olin levitellyt lelut ympäri kenttää (plus ne kaikki aksaesteet kentällä) niin Jokrukin jo alkuun hieman kurkkaili, että mitäs tuolla on. Kn sitten kuljettiin kentän poikki, niin Jokke tarjosi aika hyvää seuraamista... ;) tuli vähän semmonen fiilis, että ei, mä en katso noita leluja, ei en katso... Jokunen ajatus koiralla siis oli ympärillä olevista leluista. ;) Luoksetulossa ei ongelmia. Luoksareissa ei Masinkaan kanssa ollut lainkaan ongelmia. Sen sijaan Masille ne maassa olevat lelut oli aikamoinen juttu.... sille oli jo pelkät aksaesteetkin. ;) Ylipäänsä Masi oli selkeesti pelkästä sosiaalisesta palkasta hieman, että häh.. missä lelu?! Vaikka alkuun lähtikin leikkimään mun kanssa ilman lelua. Selkeesti Masin kanssa täytyy tsempata tota sosiaalista palkkausta ja vahvistaa sitä entisestään. Jonkun verran on koitettu sitäkin treenata mutta ei toki samallalailla kun Jokrun kanssa. Jokruhan selkeesti palkkaantuu mun kehuista. :) Toisin sanoen Masin kanssa toi kolmas setti meni aika plörinäksi.... se ei kyennyt kulkemaan laisinkaan tuijottamatta leluja ja yhtään kun mentiin lähemmäksi, niin lelut vain yksinkertaisesti veti Masin puoleensa. :D Kun käskin seuraamaan, niin Masi teki varmaan parasta seuraamista ikinä ;) mutta se ei ihan ollut se mitä haluttiin. Täytyy treenata lisää luopumista Masin kanssa....

Jokrun kanssa lisäksi jokunen toisto puomia ja palkkasin suurimman osan kontakteista lelulla. Ihan supereita suorituksia! Masin kanssa lisäksi hieman seuraamista ja kaukoja. Toisessa setissä Masin kanssa tehtiin lisäksi yksi törpön kierto, se oli niin superi ettei vaan voinu tehdä lisää. Lähetysetäisyys ei ollut kun ehkä sen 5m mutta lähti törpölle ilman, että ohjasin eikä lainkaan haukahdusta. :D Kävin kyllä näyttämässä törpön varuiksi ennen lähetystä. Jee!! Tästä super pallopelit! Vielä lisäksi halusin testata Masin kanssa kapulan pitoa. Tuli mieleen Masinkin kanssa kokeilla niin, että koira on edessä. Okei, kotonahan on tehty paljon tätä samaa pitoa tunnarilla mutta nyt kokeiltiin ihan noutokapulalla. Kolme toistoa, ekalla palkkasin kun Masi piti kapulaa ehkä 1-2s ja annoin tiputtaa. Toisessa otin kapulan käteeni käytännössä heti, kun olin irroittanut mutta kolmannessa suoristin itseni ja laskin viiteen ja sitten luovutus mulle. :D Jeejeejee!!!

Jippiksen kanssa tehtiin myös hieman seuraamista ja aksaesteistä johtuen otus edisti aika hyvin. :) Palkkasin taaksepäin. Hyvin pysyi paikka muuten vaikka kierreltiin esteitä. Lisäksi tehtiin yhdellä esteellä joitakin pyörityksiä Trkman-tyyliin. Ja kontaktihäiriötä puomilla. Hienosti! :)

Kaupan päällisiksi treenailtiin Jokrun kanssa hetkinen hallissa "hengailua". Kun kerrankin päästiin omatoimitreenailemaan tällai ns ruuhka-aikaan, niin pitihän noita muita koiria hyödyntää. Ja hienosti sujui! Jee tällekin! :) Mahtavat koissut!! <3

Tämmöst jumppaa tehtii yhtenä pakkaspäivänä :)

tiistai 19. tammikuuta 2016

Lauantai tokot

Lauantaina jatkui Sarin tokot SDP:llä. Tällä kertaa halusin hieman pitkästä aikaa siedätellä Jokrua muihin koiriin ja mentiin touhuilemaan omiamme kentän laidalle, kun belkkari Nomi treenasi. Osallistuttiinhan me alkuun paikkaistumiseenkin ja paikkamakuuseen sellai omalla tahdillamme. Oltiin loppuviimeksi ihan normaalirivissä ja ehkä noin 5m etäisyydellä, että oikein hyvin. Paikkaistumisessa ei ollut mitään, makuussa en ole ehtinyt kunnolla vielä nimeämään pään maahanlaittoa, joten käskytin vain maahan. Jokru kuitenkin tarjosi pään maahanlaittoa ja palkkasin sitä siitä.

Varsinaisella meidän vuorolla tehtiin törpön kiertoa. Itsekseen kun ollaan tätä viimeksi tehty, niin Jokru kyllä kaarsi vielä vasemmalta "normaalin" kaarroksensa, ihan kuten ruutuunkin. Jokunen toistahan on toki tehty sekä ihan seinän vieressä (ettei J pääse kaartamaan vasemmalta) sekä kerran taisin kokeilla sitä Piian neuvomaa, eli laitoin lelut molemmin puolin koiran linjaa törpölle. Alustinkin tehtävän Sarille niin, että joo, se kaartaa sieltä vasemmalta.. Noh, ekalla toistolla (otin aika kaukaa) Jokru bongasi vain sivussa olleen puomin ja olisi mennyt tarjoamaan kontaktia. :D Otettiin lähempää, ilman ongelmia. Jonka jälkeen taas kauempaa niin, että Sari kävi näyttämässä törpön. Jokru juoksi vauhdilla törpölle ILMAN minkäänlaista kaartoa. Tein silti pari lähetystä hieman vasemmalta viitosta ja mitä kokeiltiin myös, oli niin että jätin koiran kauas ja menin itse lähemmäs törppöä. Jokru kiertää törpön kyllä näemmä aina sieltä vasemman kautta (siis myötäpäivään) mutta nyt palkkasin sen vielä tiukasti vasemmalle törpön kierron jälkeen. Loistava vauhti Jokrulla oli sekä törpölle mennessä että erityisesti toki törpöltä mua kohti, kun palkka oli tulossa. Eikä tosiaan yhdelläkään toistolla tullut minkäänlaista kaarrosta. Joko ne parin kerran treenit on auttanut, tai sitten Jokru on vaan unohtanut koko kaarroksen. :D Pitäis päästä kokeilemaan taas ruutuakin kunnon matkalla.

Varsinaisen treenin jälkeen otin vielä lisää siedätystä Jokrulle siinä hallin odottelualueella, kun Noora ystävällisesti touhuili rauhassa Nomin kanssa. Kyllä se Jokru Nomin huomasi, mutta ei välittänyt. Eihän se niin kauan ole välittänytkään, kun touhutaan omiamme. Menin hetkeksi käymään toisella kentällä niin että päästiin aidan takana aivan Nooran ja Nomin viereen, jossa rupesin juttelemaan Nooralle. Aluksi se meinas olla liikaa Jlle, mutta samalla vaan jatkettiin touhuiluja. Sitten Noora ystävällisesti edelleen tuli tekemään Jokrulle luoksepäästävyyttä. Aluksi Jokrun mielestä meinasi olla hieman epäilyttävää touhua ja poju olisi selvästi väistänyt mieluusti, mutta sitten Noora otti takapakkia ja tuli hetken päästä uudelleen. Tehtiin tätä tosiaan useamman kerran ja ihan lopuksi laskin Jokrun ihan luvan kanssa moikkaamaankin. Ompa hienoa saada ns avustajaksi tällainen ihminen, kenen uros on ollut ilmeisesti hyvin samankaltainen aikoinaan nuorempana. :) Ja positiivista toki, että pidemmän aikaa mitä olen Nomia aksassakin nähnyt, niin aika järkevältä urokselta se vaikuttaa. Vaikka enhän mä ole missään kohdassa epäillytkään, etteikö meillä Jokrun kanssakin vielä toivoa olisi hyvinkin. Treeniä ja siedätystä vaan tarvitaan pikku hiljaa.

Käytiin treenien jälkeen vielä pieni kävelylenkkikin Nooran ja Nomin kanssa. Ja eihän Jokrulla noin ole ennenkään ollut mitään ongelmia, niinkun ei nytkään.. toki sitä olisi kovasti kiinnostanut päästä haistelemaan ja tarkistamaan, että mikäs mies tuo toinen on. ;) Tosin Nomihan on nyt hetki sitten leikattu... Mutta hyvin meni. Ja Jokrua tuli siedätettyä paljon! ;) Ensi lauantaina uudelleen. :)

perjantai 15. tammikuuta 2016

ID-treenit

Eilen oli taas pitkästä aikaa se päivä kuukaudesta, kun pääsimme Jokrun kanssa id-treeneihin. :) Noi on kyllä aina niin parasta! Satu oli poissa ja me saatiin tuuraava koutsi Leena pitämään treenit. Tehtiin pitkästä aikaa purkkirataa upouudella teemalla; etsittävä haju vaihtui kesken treenin. :) Eipä tullut ongelmia! Oon tainnut jokusen kerran aiemmin id-treenien jälkeen mainita, että Jokru oli aivan loistava! Ja niin se oli nytkin!! Toi on vaan niin Jokrun laji! :) Ekaa kertaa ikinä Jokru myös kahdesti pötkötteli treenipaikassa pientä taukoa pitäessämme. Toisella kerralla jopa kierähti selälleenkin rapsutuksia odottamaan. :) Eli ei mikään ihme, että treenitkin nykyään sujuu huomattavasti paremmin, kun koira kykenee myös rentoutumaan täysin tuolla. :) Ja vaikka koutsikin oli täysin vieras... Tai no vieras... ompa Leena saattanut joskus olla kohdehajuna meillä treeneissä. ;) Että koiran kannalta ei siis lainkaan vieras...

Tehtiin tosiaan purkkirataa kolmella purkilla. Ekassa setissä ensin hajunottoa. Jokrulle jouduttiin vaihtamaan hajunottoon lasin tilalle semmonen pienisuinen purkki. Olipa hauskaa kun poju joutui oikein keskittymään nenän asetteluun, että sai juuri sieraimet osumaan purkin suuaukkoon. :D mutta hyvin onnistui sekin. Tokaan settiin vaihdettiin etsittävä haju, mutta muuten samoin. Kolmannessa etsittiin samaa kohdetta, mutta häiriöksi lisättiin ensimmäisellä kierroksella etsittyä. Tää olikin jänskä kokeilu! :) Muuten sujui yhtä hienosti, kun aiemmatkin kierrokset, tai siis sujuikin, mutta ekan kierroksen etsittävän hajun kohdalla Jokru hieman lipaisi kielellään lasia/vanulappua.

Tehtiin suurinosa etsinnöistä niin, että mä en tiennyt kohteen sijaintia. Toisaalti jokaisessa etsinnässä mä jäin seisomaan paikoilleni. :) tälläkään ei tuntunut olevan minkäänlaista merkitystä Jokrun työskentelylle. Viimeisessä setissä halusin kokeilla koiran lähetystä vastakkaisesta suunnasta. Eipä sekään nyt näyttänyt vaikuttavan. Jokru tarjoaa ilmaisuna aika hyvin paikallaan seisomista purkin kohdalla ja mun tuijottamista. :D Tähän pitää ehdottomasti alkaa kasvattamaan kestoa pikku hiljaa. Kuulema Jokru myös kohdehajun kohdalla työnsi kuonoaan syvemmällekin lasiin.

torstai 14. tammikuuta 2016

Omatoimitokoa

Eilen kävästiin extemporee kaikkien koirien kanssa hallilla tekemässä tunnin tokotreenit. Pojat sai kahdet setit ja Jipsi yhden. Masi itseasiassa "treenasi" kaikkia pentu/alkeisjuttuja, kun alotin semmosen 10krt pentuaksakurssin Tamskilla ja ajattelin ottaa Masin demokoiraksi ensi kerralla. Toinen vaihtoehto ois ollu videoida samat jutut, mutta koska mä oon niin surkea editoimaan (tai siis en sitä koskaan harrasta) ja treenaan kuitenkin aina itsekseni, niin helpompi noi olis demota kurssilla. Ja aika hyvin oli Masilla muistissa kaikki perusasiat, ja miksei olisi.... lelulle irtoaminen ohjauksen kautta, poispäinkäännökset, sylkkärit ja sitten toki kaikki esteen tarjoamis-variaatiot. Jäikin kokeilematta vielä kaikkin mun käyttämät Trkmanin ohjeistamat siivekeiden kiertohässäkät, mitä käytän paljon lämmittelynä koirille. Ja ei kai sitä kannatakaan ihan kaikkea näyttää kerralla, että jää asiaa vielä seuraaville kahdeksallekin kerralle.... :D no ei vaan, onhan noita juttuja. Kaikkia semmosia itselle aika perusasioita, mitä Jokrun kanssa tuli treenailtua. Positiivista huomata, että itse on tullut opittua jotain aksamaailmasta, kun Jokrun kanssa on tullut tehtyä aika monia noita pentu/alkeisjuttuja ihan itsestään selvyytenä. Ei ne sitä silti kaikille oo...

Jokrun kanssa hengaltiin hieman muuallakin hallissa. Kaksi paimenta oli treenaamassa naapurikentällä ja muualla hallissa valmisteltiin tokokoetta. Siinä olikin Jokrupojalla ihmeteltävää. Omalla kentällä käytiin myös treenaamassa, kahden lelun leikkiä, johon muistin yhdistää aika hyvin sosiaalista palkkaustakin. Ihan loistavasti Jokru luopuu leluista ja lähetin sen aina palkaksi sitten sille toiselle lelulle. Testasin myös hieman kakeja edestä.. joo, täytyy treenata vielä paljon sivulla. Maasta istu-vaihto on ihan liian hidas tossa edessä... Kävin katselemassa hieman koettakin treenien jälkeen, ja olipa siellä jollain paimenella vieläkin hitaammat kaket... ;) mä en silti halua semmosia Jokrulle.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Kontakteja treenaamassa

Eilen päästiin piiiitkästä aikaa hallille treenaamaan! :) Olipas kivaa! Ja vieläpä Tanjan ja tyttöjen kanssa.. Ihan ekana kyselin Tanjan mielipidettä Jokrun kapula-tilanteeseen. :) Ja taas ne toiset silmät vaan näkee asiat niin paljon paremmin.. Jokrun päähän meinaa herksti painua alaspäin, kun sillä on kapula suussa. Täytynee keskittyä hetkinen myös siihen ja palkata tarkasti aina, kun pää hiemankin nousee. :) Kyllä ne sivusta seuraavat silmät on aika usein se etenemisen avain.

Mutta pääasiassa treenattiin aksaa! Jokru on vaan niin pro! Treenattiin A:ta ja pieni setti myös puomia niin, että Tanja palkkasi alastulolla joten mä sain keskittyä ihan täysin juoksemaan tai sitten jäämään taakse. Ekalla kerralla, kun jäin kokonaan A:n taakse, Jokru kääntyi harjalla katsomaan, että mihin mä oikein jäin... :D Kolmalle juoksi suoraan täysillä alas. ;) Aikamoinen vaikutus tolla avustajalla on kyllä tässä(kin) kohdassa. Hienoja suorituksia sekä A:lla että puomilla! :)

maanantai 11. tammikuuta 2016

Jotain pientä

Viime kirjoituksen jälkeen tuli oikein kunnon pakkaset, josta syystä sekä treenit että pidemmät lenkkeilytkin on hieman jääneet. Kotona on touhuiltu jotain pientä, mutta pääasiassa namien etsintää yms. Viime tiistaina meillä oli Jokrun kanssa tokon kuuntelukurssin koirakkokerta ja meillä kuunteluoppilaillakin oli vuorossa "koe". Piti näyttää mahdollisimman monta syksyn aikana treenattua asiaa 5min sisällä ja suoritukset kuvattiin. Mä kävin tän hallilla kertaalleen kokeilemassa ja kuvaamassa etukäteen, joten oli hieman ns tuntumaan mitä tuohon 5min ehtii. Silti tuli hosuttua paljon ja jotkut suoritukset jäi tyhmästi hieman puolitiehen. Mutta tää videointi oli ehdottomasti hyvä juttu itselle, niin näki paremmin missä mennään... Ja oikein hyvällä mallillahan meillä noi tokon liikkeet sinänsä onkin... mitä nyt se perusasento kusee ja seuraaminen painaa liikaa jajaja.... ;)

Suurin ongelmahan meillä on ne muut koirat. Voi että mä joskus toivon, että joku päivä vaan vois huomata tuon ongelman hävinneen.... :( Tuli viikonloppuna aamulenkillä piiiikästä aikaa reagointia, kun oli hieman ruuhkaa muista lenkkeilijöistä ja jouduin hieman kyttäämään meidän perässä tulevaa koiraa. Samaan aikaan edestä sivutieltä tulikin toinen lenkkeilijä koiransa (samainen vieläpä joka viime kesänä hieman olisi halunnut tulla meitä moikkaamaan tossa kentällä kun oltiin treenaamassa), jota en huomannut yhtään.... Mutta tässä tuli nähtyä kyllä sekin, että eipä tuo ongelma näköjään vaan mun pään sisällä olekaan, kun kerran J reagoi vaikka mä en edes rekisteröiny koko koiraa. :( voi huoh! Tää mies on vielä sarjassamme niitä tampioita, joka jäi vain seisomaan paikoilleen ja antoi koiransa tuijottaa vaikka kuinka ja kauan.. ei kauheesti auta asiaan, kun itse ei pääse väistämään yhtään sivuun. Sentään ei lähtenyt kohti! Me tarvitaan vaan sitä hajurakoa! Vielä.... mut kyllähän me nyt joskus saadaan selätettyä täysin tää meidän ongelmakin. Pakko!

Lauantaina alkoi mun pitämä aksan pentukurssi Tamskilla. Olipa kivaa! Ja samaa kivaa tiedossa vielä seuraavat 9krt. :) Mä oon niin innoissaan suunnittelemassa noita treenejä, kun noiden penneleiden kanssa kaikki on niin uutta ja ihmeellistä. Opeteltavaa on paljon ja ne ennen kaikkea oppii niin nopeesti. Voin vaan toivoa, että kurssilaiset on ahkeria läksyjen tekijöitä, niin saadaan hommat etenemään. :)

Saman päivänä meillä alkoi (tai jatkui) Sarin tokokurssi SDPllä. Katsottiin sekä noudon tilannetta että yleisesti Jokrun motivaatiota tehdä mun kanssa hommia. Kapulan pitoon liittyen mun pitää olla tarkkana Jokrun kanssa, että homma pysyy kivana. Muuten ilme muuttuu huonoksi. Ehkä voitais pitää pieni tauko kaikenkaikkiaan noissa kapulajutuissa, ni poika saa aikaa miettiä taas rauhassa. Hienostihan koko kuvio on menny eteenpäin. Iltaruualla on tehty nyt viimeiset pari iltaa tunnarilla niin, että annan kapulan koirille vuorollaan suuhun ja saavat antaa käsikosketuksen siitä kapulan kanssa. Jokrullehan tää on ihan pala kakkua! Mutta niin  myös valkoisille... :) Jee! Aikamoista työvoittoa siis kaikenkaikkiaan.... Ton yleisen motivaation kannalta sitten.. mäkin kyllä huomasin siinä tehdessä ja touhutessa, että kyllä se Jokru mun kanssa ihan tekee. Ja tykkäähän se oikeesti tehä hommia mun kanssa! :) Mä oon ehkä hetkeksi unohtanut hieman katsella koiraa siltä kantilta, että millainen se on luonnostaan. Eihän Jokru tyypiltään ole sellainen bc, jonka henki ja elämä olisi kuitenkaan ns palvoa maata mun jalkojen alla. Kuitenkin se on mun kanssa läsnä ja kun mä kehotan, et tehdään niin kyllähän se tekee... ja yhdessä mun kanssa.  :)